perjantai 6. helmikuuta 2009

Buenos Aires tiedote

Auringon alla ei paljon uutta tällä kertaa. Eilen olimme yliopiston tarjoamalla illallisella Puerto Maderossa. Illalliset täällä todella ottavat aikaa. Aloitimme vähän yhdeksän jälkeen ja lähdimme ravintolasta yhden jälkeen yöllä! Kaikki olivat sonnustautuneet hieman parempiin vaatteisiin joten tunnelma oli kohdallaan. Tänään olin siispä väsyneenä koulussa, mutta onneksi ei ollut kuin espanjaa. Koulun jälkeen käytiin Piken kanssa kiertämässä kauppoja Santa Fé:llä. Vastaan tuli siistin näköinen kampaamo ja ajauduimmekin sisään kyselemään mitä värejä he käyttävät värjäykseen. Kohta Pikelle levitettiinkin väriä jo päähän! Tukasta tuli tosi hyvä, Enriquesta taisi tulla meidän BsAsin hovikampaaja. Itse taidan mennä ensi viikolla tai seuraavalla tyven laittamaan. Lasku Piken värjäyksestä ja leikkauksesta ja miun manikyyristä oli n.25€. Ne teistä, jotka tulette tänne niin säästäkää siis kampaamokeikat huoletta tänne! :D

Voisin muutenkin kirjoittaa elämästä ja hinnoista täällä yleensä.

Kaikki on siis halpaa. Suurin raha on 100 pesoa mikä on noin 20€, vähän reilu. Kioskista jos ostat juomaa ja maksat 50 peson setelillä saat kaiken maailman silmienpyörittelyä ja tuskailua vastineeksi. Vaihtoraha on suuri ongelma, tai lähinnä kolikot. Niitä ei ilmeisesti yksinkertaisesti vain ole riittävästi. Siksi monesti kaupassa saat joko hieman alennusta tai et vaihtorahaa täyteen pesoon koska sitä ei ole antaa. Busseissa voi maksaa ainoastaan kolikoilla joten me ei olla niitä juuri käytetty. Bussit ovat yksityisyrittäjien omistuksessa ja nämä herrat ovatkin tehneet siitä oikein bisneksen sillä he myyvät vastaanottamansa kolikot monin kertaisella hinnalla eteenpäin!

Taksilla kulkeminen on myös todella edullista. Käytännössä hinta on numeroissa melko sama kuin Suomessa mutta summa on pesoissa. Täältä meiltä kaupungin toiselle puolelle Palermoon pääsee n. 5€:lla. Suomessa taksi ei juurikaan liikahda sillä summalla! Ruoka kaupassa on halpaa ja hyvää viiniä saa kaupasta 2€:lla. Siis oikeasti hyvää viiniä, ei tarvi tyytyä tölkkiviiniin! :)

Täällä keskipalkka on noin 2000 pesoa kuussa eli noin 450 euroa. Paikallisille siis taksilla kulkeminen ei ole kuitenkaan edullista. Täällä pääsee suomalainenkin rahoistaan eroon jos haluaa toki. Tai sitten voi shoppailla kuten Kati: kengät 6€ ja hame 10€. Monet pojat ovat ostaneet pukuja ja täällä saakin hyvännäköisen puvun jopa 30€:lla! Jos haluaa laatua niin YSL:n kauluspaidan saa 20€:lla, kravaatin 10€:lla ja Diorin puvun 200€:lla.

Täällä saa pitää varansa kuten missä vaan suuressa kaupungissa. Meidän porukasta on lähtenyt kävelemään jo kamera ja kännykkä. Kotiin tullessa pitää katsoa ettei kukaan koeta tulla perästä sisään ja ulko-ovi tulee huolehtia aina kunnolla kiinni. Meillä on onneksi 24h valvonta aulassa, jonka ohi ei kyllä kukaan epäilyttävä pääse.

Tiettyjä asioita täällä on vaikea löytää. Kuten hiuslakkaa!! TIGI ei ole kovinkaan tunnettu täällä, vain yhdestä paikasta sitä löytyi mutta eipä sielläkään lakkaa ollut. Luultavasti se on liian kallis tuote näille markkinoille. L'Oréalia löytyy paljon paremmin. Nyt miulla on siis apteekista sellainen lakka minkä ulkonäkö on kuin 90-luvulta ja haju jostain paljon kauempaa. :D

Siinähän sitä olikin. Niin ja kulkukoiria on valtavasti, ja meillä kammo niitä kohtaan kun yksi melkein hyökkäsi kimppuun joku päivä sitten. Pikekin kun on niin eläinrakas. ;)


La Parolaccia, ravintola jossa olimme yliopiston piikkiin.

Mie ja Christin, joka on meidän toinen saksalaisvahvistus.

Meidän porukkaa, ihan vasemmalla Diego, joka meidän yhteyshenkilö yliopistolla. Tosi herttainen tapaus. :)

2 kommenttia:

  1. Kati, älä vaan ryydy kirjoittamiseen. On tosi mielenkiintoista lukea kuulumisia ja katsella kuvia.Kiva, olette saamassa isäsi kyläilemään!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa tietää että siellä jaksetaan lukea! Jaksaa sitten itse kirjoittaakin. :)

    VastaaPoista