Nyt meillä oli vuorossa Piken iskän vierailu. Kyseistä viikkoa kuvastaa parhaiten järkyttävän hyvän lihan ja juoman nauttiminen! :) Ehdittiin me toki muutakin tehdä, heti ensimmäiseksi kävimme opastetulla kaupunkikierroksella. Kolmas kerta todensanoi miun kohdalla kun nyt ei sentään sitten satanut kuten aikaisemmilla kerroilla! Tämä kierros oli myös kattavin missä oon ollut. Illalla aloitimme lomokuurin uudessa vakkaripaikassamme, Happeningissa.
Seuraavana päivänä tutustuttiin Recoletan hautausmaahan ja illalla suunnistimme jalkapallomatsiin. Nyt kyseessä oli Argentiina-Venezuela maajoukkuematsi, joka päättyi 4-0. Maradona pääsi siis loistamaan ja kansa tuntui häntä rakastavan. Seuraava peli ei sitten mennytkään Argentiinana osalta niin hyvin...
Sunnuntaina koetettiin päästä katsomaan hevospoloa, mutta se ei ihan onnistunut. Saatiin kuitenkin selville, että maanantaina on laukkakisat. Illalla kävimme tarkastamassa San Telmon markkinat, mitkä oli paljon isommat kuin olin osannut kuvitella. Korttelitolkulla kojuja ja muusikkoja kaduilla yömyöhään saakka.
Maanantaina suunnistimme sitten niihin laukkakisoihin. Paikka on todella hieno, laukkakisat (ja polo) on täällä hyvin elitistinen laji. Koetettiin onneammekin, mutta ei kenelläkään osunut. Laukkapihvit mentiin nauttimaan Puerto Maderoon, minnekäs muuallekaan. Taksikuski suositteli paikkaa, jonne sitten menimmekin. Estilo Campo oli ravintolan nimi ja ruoka jälleen erinomaista! Loppuviikon söimmekin sitten Puerto Maderossa, kaksi kertaa kiellon päälle Happeningissa ja kerran paikassa nimeltä Cabaña Las Lilas.
Koskaan ei meistä kolmesta kukaan ole niin hyvin syönyt kuin tuon viikon aikana! :) Perjantaina oli sitten taas heippojen aika kun Piken iskä lähti takaisin Suomeen. Me päätettiin lähteä Córdobaan, mutta siitä eri tekstissä!

Mukava katsella kuvia kesästä ja kuumuudesta!
VastaaPoistaKiva nähdä veljestä edes valokuvia. Terkkuja teille Brysselistä, me pyörimme näissä lähi nurkissa. Niin... Suomessakin paistaa aurinko ainakin tänään!
Pia