Viimeinen viikko meni kuin lentäen "hyvästellessä" molempien perheet sekä joukon ihania ystäviä ja kyllähän se itku siellä lentokentällä sitten tuli.
Nyt ollaan jo saavutettu Frankfurtiin. Täällä on kamalan kylmä kun oletimme noin nollakeliä ja saimme -14C. Väsykin on vainonnut kun eihän sitä kamalasti tullut nukuttua. Käytiin kuitenkin muutaman kilometrin lenkki kävelemässä Frankfurtin vanhassa kaupungissa eikä se ollenkaan hullumpi paikka ole. Tosin ei sitä nähtävää olisi yhtä päivää enempää. ..Täällä kaikki syövät tästä kylmyydestä huolimatta ulkona ja sisäravintolan löytäminen oli kamalan vaikeaa, onneks aina voi luottaa rakkaaseen kansainväliseen perheravintolaamme.
Huomenna sitten aamulla Vegasia kohti, missä pitäisi olla kuitenkin se noin 20 astetta lämpöisempää vähintään. Lentoyhtiömme Condorkaan ei ole enää epämääräinen käsite kun näimme ko. yhtiön koneita useita kentällä saapuessamme. Ihan luotettavalta vaikuttaa. :)
Kuvia tulee kunhan pääsemme omalta koneelta nettiin. Kuten arvata voitte Pike on ottanu reilusti kuvia Frankin korkeista pilvenpiirtäjistä. Kamerassa kun oli vielä joku säätö että 3 kuvaa joka otolla niin nyt niitä sitten piisaa oikein olan takaa.
Piken kommentit: Frankki rokkaa. :D
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti