Katin blogi-innostus on alkanut taantua ja siksi Pike joutuu aina välillä tuuraamaan, kuten jotkut ehkä edellisestä tekstistä huomasivat.
Ollaan nyt pari päivää tallattu tätä kaupunkia kilometritolkulla ja se alkaa jo tuntumaan jaloissa. Kaupunginosa missä itse asumme eli Congreso ei ole mitään viehättävintä Buenos Airesia. Kadut ovat kapeita ja likaisia, roskia löytyy vähän joka nurkalta. Ei voi kuitenkaan valittaa sillä elämänlaatuun se ei juurikaan vaikuta. Asunnonvälittäjä etsi meille läheltä tenniskentän ja käytiinkin keskiviikkona pelaamassa. Kenttä oli kunnon massakenttä ja katettu, joten siellä voi käytännössä pelata kelillä kuin kelillä. Tarkoitus on käydä noin kerran viikossa tennistelemässä.
Käytiin kiertelemässä San Telmossa mikä on melko samanlainen kuin Congreso, sieltä suunnistimme Puerto Maderon suuntaan ja sieltä Centroon, tai ilmeisesti sitä kutsutaan myös Microcentroksi. Centrosta löytyy eurooppalaisen tuntuisia kauppakeskuksia yms. Haettiin sieltä pienet kajarit tietokoneelle jotta on mukavampi kuunnella musiikkia.
Eilen käveltiin Centron kautta kaupungin toiselle puolelle mistä löytyy Retiro, Recoleta ja Palermon eri osat. Recoletassa asuu kaupungin porvaristo ja alue oli kyllä ihanan eurooppalaista ja puhdasta. Tällä puolella kaupunkia on suurin osa kaupungin puistosta mutta harmillisesti useimmat niistä olivat kärsineet pahasti auringosta eivätkä nurmikot huokutelleet liikaa piknikille. Palermo Sohossa tapasimme Willin, jonka kanssa olen ollut yhteydessä jo ennen lähtöä. Will toi mukaanaan myös kaverinsa Dustinin. Pike alkaa mahdollisesti pelaamaan poikien kanssa jalkapalloa lauantaisin. Eli nappiksien ostoon. :)
Kati lähtee pian koulun järjestämälle kaupunkikierrokselle, jolle Pike ei valitettavasti pääse mukaan. Koulu on tehnyt päätökset, että kaikki sen piiriin kuuluvat aktiviteetit ovat vain koulun opiskelijoille..kurjaa, mutta minkäs teet. Pike meneekin mahdollisesti illalla Willin ja Dustinin kanssa tutustumaan San Telmon baareihin kun pojat järjestävät siellä Pub Crawlin jossa kierretään eri baareja 10-30 hengen porukalla. Meillä on koulun järjestämä illallinen Palermo Hollywoodissa. Ensi viikolla alan päästä jo koulun makuun kun meillä alkaa espanjan opetus ja seuraavalla viikolla sitten loputkin kurssit. Loppuun taas muutama kuva!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti