keskiviikko 28. tammikuuta 2009

Hola de Buenos Aires!

Tervehdys kaikille eteläiseltä pallon puoliskolta. Tehdään kaikille niille jo tässä vaiheessa selväksi ketkä eivät ole käyneet päiväntasajan alapuolella, että täällä ei kävellä pää alaspäin. Se onkin ensimmäinen kerta kun tämä ryhmä valtaa Etelä-Amerikan. Eilen saavuimme 11 aikaa illalla kämpille ja kaikki meni aikalailla odotusten mukaan. Kämppä on siisti ja muutenkin tosi kiva. Saatiin kaikki tavaratkin paikalleen ja mitään ei ollut hajonnut lentojen aikana. Laukkumme painoivat 29 kg ja 27 kg, puhumattakaan ylipainoisista käsimatkatavaroista, jostain käsittämättömästä syystä vaikkakin Katilla oli shoppailu kielto päällä lähes koko Yhdysvaltain visiitin ajan.

Tänään oli vielä vuorossa huilipäivä, koska matkaväsymys painoi pahasti päälle. Illalla kävimme hieman pyörimässä ympäri tangomaan pääkaupungin katuja. Kaupunki on hyvin viehättävä, mutta jonkin verran likaisen oloinen. Ainakin niiltä osin mitä ollaan nähty. Löydettiin jo hyvä ruoka-ja hedelmäkauppa mitkä tulee olemaan huomattavan tärkeässä roolissa seuraavat 4kk. Plaza Congressolla Pike otti ensimmäiset kosketukset jalkapalloon tulevien Maradonien seurassa. Lisää päivityksiä tulossa kunhan ryhmä pääsee Argentiinaan rytmiin kiinni. Huomis aamuksi varasimme tennistä klo 10-11. Se on Adios :)



Meidän kämppä

Kengätkin löysivät heti oman paikkansa ;)
Vjyy rom te balkoni
Boca Juniorsien vapaat iltatreenit :) Kuvassa Juan Roman Riquelme

Plaza Congreso

2 kommenttia:

  1. Oikein kivan näköinen kämppä. Kyllä tuossa 4kk asustelee. Shoppailu kielto ei todennäköisesti koskenut kenkiä !

    VastaaPoista
  2. Kyllä tässä asuisi pidempäänkin! Mitää valittamista ei löydy kämpästä. Shoppailukielto tuli noiden kenkien jälkeen. :D

    VastaaPoista