Viimeisenä aamuna lähdettiin autolla Golden Gatelle, siltaa pitkin oli kiva ajaa kun silta on niin punainen. :) Näkymät vastarannalta oli todella hienot, aurinko vain paistoi niin kirkkaana että kuvat ei onnistuneet parhaalla mahdollisella tavalla. Golden Gaten jälkeen käytiin bongaamassa uudestaan merileijonat, jotta Darja ja Juhakin näkee ne. Olivat vaan aamutuimaan aika laiskoina. :D Käytiin myös tsekkaamassa Lombard Street.
Vietiin auto hotellille ja lähdettiin piknikille Union Squarelle. Aurinko paistoi kyllä niin ihanasti ettei ihan kamala ikävä Suomeen tuolloinkaan tullut! Eväänä oli mm. Fisherman's Wharfilta huipusta leipomosta ostettu kilpikonnaleipä, mansikoita, rypäleitä ja muuta namia. Lounaan jälkeen lähdettiin käymään Macy'sillä tarkastamassa tarjonta. Serppa ja Darja suuntasivat Wells Fargo museoon ja me lähdettiin Piken kanssa ratikkakyydille. Se se vasta oli kivaa. Varsinkin jos Pikeltä kysytään!
Illalla mentiin Punch Line klubille katsomaan stand upia. Show sisälsi pari paikallista esiintyjää sekä Jimmy Pardon. Paikalliset olivat meidän mielestä jopa parempia kuin hieman nimekkäämpi pääesiintyjä ja kokonaisuudessaan n. 2 tuntinen show oli todella hyvä!

Golden Gate.

San Francisco.

Pike ja Golden Gate.

Golden Gate itsekseen.

Mie ja Darjuska.

Lombard Street.

Fisherman's Wharfin maamerkki.

Lisää merileijonia. :D

Meiän kilpparileipä!

Mussu piknikillä.

Darja, Juha, Pike ja Kati piknikillä Union Squarella.

Tuonne noustiin ratikalla.

Pike ratikassa roikkumassa.


Ihana talo downtownissa, jonka nimeä en muista.

Downtown iltavalaistuksessaan.

Punch Linen estradi.

2 drink minimum, voi kurjuus. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti